keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Tietokone ja Yo-reaali

Kyllä 13 vuotta sitten aloittaessani lukion opettajana, oli reaalikoesysteemit erilaiset. En tarkoita yleisreaalin muuttumista ainereaaliksi, vaan tietokoneen ja verkon käyttöä.
Esimerkiksi: Tänään pidetyn uskonnon kokeen löytää vaikkapa täältä värillisenä PDF-versiona. Uskonnonopettajain liiton sivuilta löytyy pisteysohjeita pikapuolin tänään tai viimeistään huomenna. Ylen Abitreenit ohjelmassa YTL:n asiantuntijat vastaavat opiskelijoiden kysymyksiin ainereaalista. Tämän ohjelman näkee myös Areenalta.
Monet abit kysyvät alustavia pisteitä s-postilla. Uusin juttu on, että Facebookin kautta kysellään, milloin alustavia pisteitä saa. Sen kautta on helppoa myös lähettää tiedot opiskelijoille. Sitten kun mietitään alustavaa arvosanaa, löytyy YTL:n sivuilta vanhat pisterajat. Aika kätsyä!

1 kommentti:

Anne Rongas kirjoitti...

Ja lisää: tehtävien kuvitus oli netistä.

Myös silleen tietokone ja yo toimii, että perusteella nykyään kokeen saa kirjoittaa koneella. Olen ollut enimmäkseen erillistilavalvojana ja kyllä on hienoa, että esimerkiksi eräs oikeakätinen opiskelija, jolla on oikeassa kädessä vain kolme sormea, saa tietokoneella apua ylppäreihin.