tiistai 20. marraskuuta 2007

Apuuuva

Taisi olla Peteliuksen Pirkka-Pekan hahmo sellainen Apuuuva-mies. Tiukan paikan tullen alkoi aina karjua tuota mantraansa, ja hassultahan se kuulosti. Kävin läpi kesän kuvia ja löysin kuvan, jossa pikkuveljen (195cm) kanssa opetellaan laminaatin laittoa. Kuva kertoo jotain meistä persoonina. Minä rakastan käyttöohjeita ja manuaaleja. Aina pitää lukea jotain ohjeita ja etsiä apua jonkun kirjoittamasta. Netti on pullollaan ohjeita! Olen löytänyt ohjeita koskien mm. sukututkimusta, nukkekotien kalustusten tekemistä, fondueohjeita, keskiaikaisten vaatteiden kaavoja ja kaikenlaista mielenkiintoista. Veljeni taas tuntee aina jonkun, joka tietää asiasta tai ainakin osaa neuvoa jonkun luo, joka osaa auttaa. Tässä kuvassa minä siis luen ohjeita ja veli pirauttaa sosiaalisessa verkostossaan olevalle ystävälleen ja niinpä saimme lattian tehtyä!

Tietotekniikan käyttö reaaliaineiden opetuksessa on kai ollut pitkälti materiaalin etsimistä ja tekstien tuottamista. Hauskaa on se, että enenevässä määrin yhteisöllisyys ja verkostot valtaavat alaa.

Opin eilen kiinalaiseen kulttuuriin kuuluvan sanan. Se on Quanxi ja tarkoittaa palveluverkostoa ja suhdeverkostoa. Jos voin auttaa kaveria, teen sen ja tiedän, että hän puolestaan auttaa minua tarvittaessa. Tätä periaatetta voinee soveltaa myös verkostoitumiseen tvt:n käytössä, uusien ohjelmien ja taitojen opettelussa. On tosi kiva, kun huomaa verkoston rakentuvan ja välillä on antavana, välillä apua tarvitsevana osapuolena.

Ei kommentteja: