torstai 25. tammikuuta 2007

Verkosto kantaa


Alueemme TVT-tukihenkilöverkoston ensimmäinen lähikoulutus on päättynyt. Jatkoa seuraa. Verkosto on syntynyt ja yhteyttä pidetään niin oman blogin, moodle-alustan kuin tapaamistenkin avulla. Seuraavalla kierroksella yritämme saada lisää porukkaa mukaan.
Tietoja pitää pitää ajan tasalla ja yhteyksiä pitää yllä niin monen tahon kanssa. Pienryhmässämme visualisoimme tehtävämme hämähäkiksi, jonka raajat ovat eri yhteistyötahoissa ja joka kutoo verkkoa alati muuttuvassa oppimisympäristössä kohti yhä avoimempaa ja yhteisöllisempää tiedon tuottamista. Teimme siitä liikuttavan PowerPoint-kuvan, jota en kuitenkaan saa liitettyä blogiin. Pitääpä tutkia, onnistuuko se mitenkään...olkoon nyt toinen hämähäkki, jonka löysin yhdestä netin ilmaisesta clipart-arkistosta.

Ei kommentteja: